Monissa kodeissa puutarha ja terassi viettää talven aikana hiljaiseloa. Edellisten vuosien istutukset ovat lumen alla odottamassa aurinkoa sekä lumien sulamista. Terassin kalusteet on ehkä nostettu varastoon, tai sitten ne on pinottu pressun alle lumelta suojaan. Monikaan ei pidä terassia tai puutarhaa talvella auki, vaan tarkoitus on sitten keväällä lumien sulaessa laittaa se taas sellaiseen kuntoon, että siellä viihtyy. Monet myös odottavat sitä, että pääsevät avaamaan terassin ja kunnostamaan puutarhan istutuksia ja kukkapenkkejä. Se on mukavaa puuhaa ulkoilmassa keväällä, kun aurinko alkaa jo lämmittää ja viimeiset lumien rippeet sulavat pihalta pois. Mitä kaikkea sitten kannattaa ottaa huomioon, kun alkaa lumisen talven jälkeen kunnostaa omaa pihaa ja puutarhaa? Entä miten terassia kannattaa hoitaa? Jos haluaa uusia terassikalusteet tai vaikkapa kukkalaatikot, niin mistä niitä kannattaa lähteä etsimään?
Esimerkiksi internetistä löytyy useita verkkokauppoja, jotka myyvät puutarhan hoitoon tarvittavia välineitä, sekä yleisesti remontointiin ja terassiin liittyviä kalusteita ja tarvikkeita. Ihmiset ovat nykyään hyvin kiireisiä ja moni ei ehdi lähteä kiertelemään tavallisiin kauppoihin pitkä työpäivän jälkeen. Silloin voi olla kätevää tutustua verkkokauppojen valikoimiin, koska niihin pääsee kätevästi vaikkapa omalta kotisohvaltaan ihan milloin tahansa. Kannattaa myös otttaa huomioon, että jos tarkoituksena on tehdä isompaakin piharemonttia tai kunnostustöitä, voi olla hyvä hankkia myös tätä varten erikseen työvaatteet. Kukaan ei varmasti halua liata uusia farkkujaan multaan, tai hienoa villapaitaa terassiöljyyn. Jos siis hankit puutarhan ja terassin hoitoon tarvittavia välineitä, niin katso samalla löytyykö sinulla hyvät työvaatteet omasta kaapistasi. Jos et omista hyviä työvaatteita, niin voit samalla tilata ne verkkokaupasta kun hankit muita tarvikkeita. Yleensä remontointiin ja puutarhan hoitamiseen erikoistuneet verkkokaupat myyvät myös laadukkaita työvaatteita, jotka kyllä kestävät hieman kovempaakin käyttöä. Verkosta löytyy myös useita yleiskauppoja, jotka eivät varsinaisesti ole erikoistuneet remontointiin, mutta siellä silti myydään paljon siihen liittyvää tavaraa. Näistä kaupoista löytyy varmasti oikein kattava työvaatevalikoimakin.
Terassin kunnostaminen
Moni ei ehkä tiedäkään, että terassia pitää huoltaa joka vuosi, tai vähintään joka toinen vuosi. Terassin laudat eivät kestä kovin pitkään, jos niiden antaa vain joka vuosi olla säiden armoilla. Keväisin olisi hyvä ainakin vetää pensselillä laudoituksen päälle erityinen terassiöljy. Se suojaa laudoitusta, sekä antaa laudoille väriä jos ne ovat päässeet talven jäljiltä hieman haalistumaan. Ennen öljyämistä kannattaa tietysti puhdistaa laudoitus, ja siihen riittää ihan hyvin harjalla lakaisu ja kevyt pesu vaikkapa mäntysuovalla. Kun terassi sitten on kuiva, voi siihen levittää öljyn. Tätä terassiöljyä saa monesta paikasta, esimerkiksi isoimmista marketeista tai sitten remontointiin erikoistuneista kaupoista. Jos terassilla on kaiteet, niin talven jälkeen maali on ehkä rapistunut niistä osittain pois. Tämäkin kannattaa hoitaa nyt keväällä ennen kesän kovia helteitä, jolloin maalaaminen on huomattavasti mukavampaa puuhaa. Maali myös kuivuu paremmin hieman viileämmässä ilmassa kuin että maalaisit kovalla hellesäällä. Jos asut omakotitalossa, niin huolehdi että terassin yläpuolella olevat räystäät ovat puhtaat, sillä ei ole kesällä mukava istuskella terassilla, jos räystäs alkaa tulvia heti yli pienen kesäsateen yllättäessä.
Puutarhan kunnostaminen
Puutarhassakin voi ja kannattaa tehdä monenlaista kevään edetessä. Kun lumet ovat sulaneet, niin piha kannattaa haravoida, mikäli sitä ei ole syksyllä tehnyt. Vanha, kuivunut heinä kannattaa joka tapauksessa haravoida pois, jotta uusi ruoho pääsee kasvamaan vapaasti. Jos sinulla on kukkapenkkejä, voit kuopsutella niistä roskat pois ja harkita uusien multien laittoa. Jos sinulla on monivuotisia kukkia, niin katso että ne pääsevät kasvamaan vapaasti. Jos taas aiot laittaa uusia kukkia, niin istuta kukat uuteen multaan ja muista laittaa niille lannoitetta sekä vettä. Näin pääset kesällä nauttimaan upeasta kukkaloistosta.
Keväisin kodin pihalla riittää siis paljon puuhaa. Internetistä saa hankittua kaiken tarpeellisen aina työvaatteista lähtien.